Miten hyvää synnytyskokemusta
 voisi suojata?

Viime aikoina raskaana olemiseen on liittynyt monia ylimääräisiä huolia. Ensin rajoituksia kumppanin mukanaoloon synnytyksessä, sitten täysinäisiä synnytysosastoja vauvabuumin myötä ja seuraavaksi huolta kätilöiden jaksamisesta. Odottajia on pyydetty suhtautumaan epävarmuuteen hyväksyvästi, mutta pintaluonteiset kehotukset eivät tuo helpotusta oloon. Synnytyspelko onkin lisääntynyt viime kuukausina.

Synnytys on aina hyppy tuntemattomaan, mutta lämmin tuki ja ymmärrys helpottavat hyppäämiseen väistämättä liittyvään jännitystä. Vaikka sairaaloiden rajoitukset ja suositukset on mahdollista hyväksyä, ei se välttämättä tarkoita, että tunteet muuttuisivat automaattisesti positiivisiksi. Synnytysvalmentajana toivoisin, että voisit tässä tilanteessa saada konkrettisempaa tukea ja ohjeita: Miten voisit turvata synnytystäsi, tehdä siitä hyvän kokemuksen poikkeuoloista huolimatta? 

Kulttuurissamme elää vahvana ajatus, että synnytykseen ei kannata valmistautua, sillä sen kulkua ei voi kuitenkaan ennustaa. Ei voikaan, mutta sen sijaan oma toimintasi ennustaa osittain sitä, millainen kokemus synnytyksestä tulee. Tiedätkö jo, miten sujuvoitat synnytystä omalta osaltasi, vahvistat hyvää yhteistyösuhdetta kätilön kanssa, miten voit itse lievittää kipua ja miten kumppani voi synnytyksen aikana toimia rauhanturvaajanasi, tukenasi ja helpottaa oloasi myös fyysisesti? Nämä taidot auttavat tekemään synnytyksestä sinulle, vauvalle ja koko perheelle paremman kokemuksen.

Valtaosa kätilöistä toivookin synnyttäjien valmistautuvan nykyistä paremmin synnytykseen. Juuri nyt oma kykysi vaikuttaa omaan oloosi on entistä tärkeämpää. 

Sillä synnytys on aina kokemus, joka jättää jäljen. Se voi antaa voimaa vanhemmuuteen, mutta valitettavasti myös riistää sitä. Paperilla normaalilta ja sujuvalta näyttävä synnytys ei välttämättä ole lainkaan sitä kokijan näkökulmasta. Toisaalta taas esim. sektio voi olla äärimmäisen hyvä kokemus. Mikä siis tekee hyvän kokemuksen? Se on nyt poikkeusoloissa tärkeämpi kysymys kuin ehkä koskaan aikaisemmin.

Synnytys on tosi ristiriitainen juttu. Kehosi on silloin äärimmäisen voimakas ja sinulla on myös psyykkisiä voimavaroja pienen kylän edestä käytettävissään. Toisaalta taas synnytys on hauras. Synnytystä ei voi hallita, vaan juttu on päinvastoin. Tarvitset turvallisen tilan, jossa luopua hallinnasta ja antaa kehon viedä. 

Parhaimmillaan synnytysprosessi ohjaakin sinua tilaan, jossa uskallat heittää kontrollista, olla luottavainen: Olla vain. Synnytyksessä avaudut fyysisesti, mutta myös henkisesti. Kehosi hormonitoiminta pyrkii auttamaan sinua tähän luottavaiseen, raukeaan tilaan, jossa keho voi avautua. Moni toimii kuitenkin tiedostamattaan kehoaan vastaan ja synnytys voi tuntuu taistelulta.

Tässä piilee homman ydin. Luottaaksesi, antaaksesi kehon viedä, tarvitset omia työkaluja, mutta myös vankkumattoman tuen ympäristöstäsi. Sillä on vaikeaa, jopa mahdotonta heittäytyä, jos ympärillä jarrutellaan, ollaan epäkunnioittavia tai kontrolloivia.

Synnytys nimittäin ei ole vain ”välttämätön paha” raskauden ja äitiyden välillä, vaan se on siirtymäriitti, jonka kautta vauvasi tulee tähän maailmaan. Silloin syntyy myös uusi äiti. 

Turvassa ollessasi voit ”päästää irti” sekä henkisesti että fyysisesti, ja kehosi synnytyshormonit saavat virrata vapaasti. Ne tekevät olostasi rennomman ja luottavaisemman ja synnyttäminen helpottuu. Näin jälkeläinen ei synny vaarallisiin oloihin.

Me ihmiset kuitenkin osaamme ennakoida ja huolehtia myös niistä vaaroista, jotka eivät ole näköpiirissä. Lisäksi huoli siitä, ketä kohtaamme, miten kaikki menee, kestänkö kipua, osaanko varmasti synnyttää jne. tuo meidän synnytyksiimme stressiä. Se taas estää synnytystä avustavia hormoneita virtaamasta vapaasti ja synnytyksestä tulee hankalampi. Hyvällä tuella ja ilmapiirillä tuo stressi on mahdollista jopa poistaa kokonaan, ja niin pitäisikin aina olla.

Me äidit tunnemme ja tiedämme tämän vaistomaisesti, mutta neuvola- ja sairaalasystemissämme ei oikein ole tälle turvantarpeelle nimiä tai foorumia. Puhutaan tilastoista ja mitataan, mutta tunteita onkin sitten vaikeampi ottaa huomioon. 

Tämä on nähdäkseni se syy, miksi huonoja kokemuksia usein vähätellään. Ajatellaan, että Suomessahan on maailman turvallisinta synnyttää. Ja se onkin totta. Mutta turva josta puhun, on turvaa olla oma itsensä ja tuntea olonsa kotoisaksi. Se on myös ennenkaikkea jotakin, mitä voit rakentaa itse ja vahvistaa. Voit käyttää sitä hyödyksesi, miten tahansa synnytyksesi eteneekin.

Entä millaista sitten on juuri sinulle sopiva apu, hoiva ja tuki? Sinun tarpeittesi ja tunteittesi pitäisi olla kaiken raskauteesi ja synnytykseesi liittyvän hoidon keskipisteessä. Koska vain sinä voit tietä, mitä silloin tarvitset. Tieto omasta kehostasi ja omista tarpeistasi myös suojaa hyvää synnytyskokemustasi. 

Siksi pyydän, pysähdy hetkeksi. 

Mitä tarvitset heittäytyäksesi? Mitä hyvä hoiva sinulle merkitsee? Tästä voi saada kiinni miettimällä, millaista hoiva oli sinulle lapsena? Mitä olisit silloin toivonut vanhemmiltasi? Näitä tekijöitä todennäköisesti tulet kaipaamaan myös synnytyksessä. 

Millaista sitten on hyvä hoiva synnytyksessä? Mitä tarkoittaa, että se on siirtymäriitti äitiyteen? Kuvatakseni tarkemmin, mitä tarkoitan, kerron sinulle oman tarinani. Se on positiivinen tarina, mutta haluan sanoa, että en missään nimessä halua luoda sillä vastakkainasettelua ”hyvien” ja ”huonojen” kokemuksen välille. Sen sijaan toivon sen herättävän ajatuksia siitä, miten suuria voimia synnytykseen voi kätkeytyä.

Niin pitkään kuin muistan, olen kokenut olevani jotenkin ”vääränlainen”. En saisi tuntea kaikkia niitä tunteita, joita tunnen, vaan olen aina liikaa jotakin ja liian vähän jotakin muuta. Tunne kyti hiljalleen pinnan alla useita vuosia melko tiedostamattomana, mutta samaan aikaan kuitenkin kärsin ahdistavasta olosta, jopa masennuksesta: Olin miten päin vaan, ei oikein ollut hyvä olla.

Ensimmäistäni odottaessa herkistyin tuolle tunteelle entisestään. Aloin myös havahtua siihen ajatukseen, että tuleva synnytys saattaisi vaikuttaa olooni myös jälkikäteen.

Olin nimittäin oppinut synnytyksestä lukiessani, että kaikki silloin kokemani uppoaa herkästi mieleeni, jopa samalla tavalla syvälle kuin lapsuudenkokemukset. Doulat puhuvat termistä ”Mothering the mother”, jolla tarkoitetaan lempeän, kuuntelevan ja sallivan hoivan tarjoamista synnyttäjälle. Hyvää hoivaa saaneen synnyttäjän on tavallisesti helpompi siirtää tuo voimaa antanut hoivakokemus omalle lapselleen. Haluan kuitenkin todeta, että tietenkään hankalakaan synnytyskokemus ei poista sitä tosiasiaa, että olet ainutlaatuinen, paras äiti lapsellesi, ja lisäksi haastava synnytys voi myös yhdistää äitiä ja vauvaa. Mutta toki kipeiden tunteiden työstäminen vie myös voimavaroja.

Ensimmäinen synnytykseni oli jo hyvä kokemus, sain sellaista tukea kuin tarvitsinkin. Hieman myöhemmin sain kokea toisen synnytyksen ja kohta vielä kolmannenkin. Aloin myös samalla hiljalleen tuntea, että ehkä saankin olla juuri minä.

Synnytys on voimakas kokemus, ja omat synnytykseni korjasivat heikoissa kantimissa ollutta itsetuntoani. Keskeistä tässä oli se, että tiesin suurinpiirtein, mitä oli tulossa ja oman roolini omassa synnytyksessäni. Osasin silloin viestiä paremmin myös siitä, mitä tarvitsin, jotta minulla olisi hyvä olla. Näitä vaikutuksia olen halunnut sittemmin synnytysvalmentajana ja doulana viedä eteenpäin.

Kolmatta odottaessani olin taas harjoitellut rentoutumista raskausaikana, olinhan jo synnytysvalmentaja. Aina siinä kuitenkin oli mukana tietynlainen tahmeus. Tuntui etten voi ”olla vain”, aina rentoutumiseen liittyi myös hankalaa oloa. Pelkäsin hellittämistä, koska hankala olo tuntui nousevan silloin aina pintaan. Kaikesta tästä oli kuitenkin hyvin vaikea "saada otetta". Silti ymmärsin hiljalleen, että pelkäsin kaikkia negatiivisia tunteitani. Niitä, jotka eivät olleet sallittuja. 

Itse synnytyksessä synnytyshormonit olivat kuitenkin apunani ja tekivät osan työstä puolestani. Minulla oli hyvä olla.  Tunsin, että voin heittäytyä tilanteeseen ja olla turvassa. Aivan viime metreillä kuitenkin, juuri ennen kuin vauvan pää oli syntymässä, ylitseni vyöryi valtaisa pelon vyöry. Tiesin vauvan olevan iso.

”En pystykään tähän, hajoan, en voi hallita tätä eikä kukaan voi auttaa!” ajattelin. 

Pyysin mieheltä, doulalta ja meille sattuneelta ihanalta kätilöltä hiljaa apua: ”Nyt tarttisin jotain tukea”, taisin sanoa. ”Ymmärrettekö miten järkyttävän pelottavalta tämä tuntuu, äkkiä, pelastakaa mut jotenkin!” pyöri taustalla ajatuksissani.

Silloin doulani teki jotain, mitä ei kukaan siihen mennessä koko elämässäni ollut tehnyt. Hän näki valtavan pelkoni, mutta sen sijaan että olisi ohittanut, hyssytellyt tai kieltänyt sen, tai yrittänyt saada sitä katoamaan, hän hyväksyi sen. Hän auttoi minua olemaan kokonainen, voimakas ja rohkea tunteestani huolimatta. 

”Jenna, ota sitä pelkoa kädestä kiinni. Menkää yhdessä.”

Nämä olivat doulani sanat, jotka eivät enää koskaan tämän jälkeen katoa sielustani. Sillä äärettömän suurella pelon hetkellä SAI TUNTEA. Sain olla minä itse, ihan kokonaisena. Sain pelätä, mutta saatoin tehdä tuon mahtavan työn vaikka pelkäsin.

Miten pelon salliminen vaikutti käytännössä synnytykseen? Pelko oli siinä, mutta ei imaissut minua kokonaan, vaan mieleeni alkoi tulvia synnytysrentoutumista harjoitellessa vahvistamiani lauseita ” Mun keho joustaa… Kehoni tietää mitä se tekee. . .  Vauvan on aivan mahdollista syntyä pehmeästi ja lempeästi… ” 

Isokokoinen kuopukseni syntyi helposti, ilman naarmuakaan ja oli kohta sylissäni. 

Tuon hetken jälkeen olen hiljalleen alkanut jälleen tuntea kaikki tunteeni. Olen pehmentynyt elämälle ja muuttunut sallivammaksi itseäni kohtaan. Saan pelätä, olla huono, epäonnistua, jännittää, täristä ja olla riittämätön. Kun itseni ruoskiminen on vähentynyt, minulla on voimavaroja olla läsnäolevampi äiti myös lapsilleni. Voin hengittää ja olla vapaammin, koska koen että saan olla minä, hyvässä ja pahassa.

Ja tätä tarkoittaa se, kun sanotaan että synnytys voimauttaa.

Rakennat hyvää kokemusta, kun sinulla on riittävä tieto synnytyksestä, omista vaikutusmahdollisuuksistasi ja keinoja rentoutua. Kun ymmärrät, mitä kehossasi ja mielessäsi tapahtuu, pystyt tekemään töitä kehosi kanssa, ei sitä vastaan. 

Hyvä uutinen on, että valtaosa vaikutuskeinoista on käytössäsi sekä itseksesi että kumppanin kanssa. Ne luovat varmuutta myös tässä epävarmassa kohdassa, ja auttavat ymmärtämään, mistä kätilöt synnytyksessä puhuvat, ja missä synnytyksessäsi ollaan menossa. Kun ymmärrät, mitä tapahtuu, tulet myös todennäköisemmin kuulluksi, pystyt osallistumaan päätöksentekoon. Tunnet enemmän hallintaa ja kontrollia, kun tiedät miten mennä synnytykseen mukaan.

Koska kuulluksi tuleminen on tutkitustikin yksi tärkein tekijä hyvän synnytyskokemuksen taustalla, olen koonnut sinulle omassa työssäni doulana ja synnytysvalmentajana oppimani asiat, jotka auttavat siinä, ettet tunne jääväsi yksin. Haluaisin, että sinun on oppaani avulla avulla helpompi saada sellaista apua, kuin tarvitsetkin. 

Opas on maksuton.